Älkää käsittäkö väärin. Tytöt ovat ihan kivoja. Voisi jopa sanoa että tykkään tytöistä. Mutta jokin näissä juuri ja juuri Clearasil-tuubeistaan vieroittautuneissa, koulunkäynnin sijasta päätyökseen Las Vegasin valloituksesta, Playboy-kuvauksista ja omasta tv-sarjasta haaveilevissa teinitytöissä – taitaapa joku heitä "pissiksiksikin" kutsua – ärsyttää.
Kuitenkin siihen asti, mutta vain siihen asti, kunnes heidän unelmansa kansainvälisestä megatähteydestä aivan lähitulevaisuudessa toteutuu, he tuntuvat voittopuolisesti jostain syystä hakeutuvan – tai ajautuvan – pikaruokaketjujen asiakaspalvelutehtäviin. Tosin tuostakin yhdyssanahirviöstä suurin osa heistä on kykenevä sisäistämään ainoastaan viimeisen sanan, "tehtävä"; jotain siellä työpaikalla olisi siis tehtävä. "Asiakkaasta" tai "palvelusta" päästään tässä yhteydessä harvemmin puhumaan.
En väitä, että asiakas ei tulisi heiltä huomioiduksi, tai että he olisivat välttämättä töykeitä, mutta yllättävän usein melko yksinkertaiset asiat tuottavat kyllä ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Kuten esimerkiksi lauseen tuottaminen, joka olisi jo suorastaan pissisten tavaramerkiksi muodostuneesta pistävästi sihisevästä "štadin äššäštä" ja nenään honottavasta puhetyylistä huolimatta tunnistettavissa suomen kieleksi. Puhumattakaan asiakkaan tilauksen vastaanottamisesta, sen kuuntelemisesta ja kuullun sisäistämisestä!
Olen asioinut eräässä amerikkalaista alkuperää olevassa, täytettyjä patonkeja myyvässä ravitsemusliikkeessä verrattain tiheään sen jälkeen, kun se jo useampi vuosi sitten Suomeen rantautui. Näin ollen minulle asiakkaanakin on jo muotoutunut oma vakiintunut rutiinini tilausta tehdessäni. Niille, jotka eivät tiedä mistä konseptissa on kysymys, kerrottakoon, että tilausprosessi etenee seuraavasti:
- Valitse haluatko 15 cm vai 30 cm pitkän patongin
- Valitse haluamasi 'leipälaatu' muutamasta vaihtoehdosta (vaalea, graham, pitsamaustettu, jne.)
- Valitse valitsemaasi leipään haluamasi 'täytesetti' useammasta vaihtoehdosta (paahtopaisti, kana teriyaki...)
- Kerro haluatko valitsemiesi täytteiden lisäksi myös juustoa.
- Aikaisemmin sait myös päättää haluatko että patonkisi paahdetaan, ja oli listalla muutama 'automaattisesti paahdettava' mallikin. Nykyään pitää olla tarkkaavainen ja nopea, jos meinaa ehtiä estämään patonkinsa joutumisen uuniin...
- Kerro minkä kastikkeen haluat patonkiisi (Thousand Islands, sinappikastike, öljy, viinietikka, BBQ...)
- Kerro mitä vihanneksia/kasviksia haluat täytteeksi (tomaatti, suolakurkku, paprika, oliivi, jalopeño...)
Kyse ei siis varsinaisesti ole mistään rakettitieteestä.
Seuraava keskustelu käytiin pari päivää takaperin edellä mainitun pikaruokaravintolan tiskin takana seisseen asiakaspalveluhenkilön kanssa, eikä kyseessä todellakaan ollut ensimmäinen kerta kun asioin samoissa merkeissä keskittymishäiriöstä kärsivän teiniprinsessan kanssa. Ei siis tämän saman, mutta tuntuu, että heitä on joka toimipisteessä ainakin yksi.
Teen tilaukseni: - Pitkä (30 cm), vaalea (leipä), Spicy Italian, kiitos.
"Lissu" asettelee kyseiseen patonkiin kuuluvat lihatäytteet leivälle.
- Tuleeks juusto?, Lissu kysyy, ja kääntyy samalla laittaakseen patongin uuniin paahtumaan.
- Juusto tulee, mutta ei paahdeta.
- Ai ei paahdeta?, Lissu hölmistyy, kääntyy takaisin, ja unohtaa laittaa patonkiin pyytämäni juuston.
- Mikä kastike?, kysyy Lissu.
- Runsaasti öljyä ja viinietikkaa, vastaan.
- Mikä muu kastike?
- Ei muuta, kiitos. Jos olisin halunnut jonkun muunkin kastikkeen, olisin todennäköisesti maininnut siitä asiaa äsken kysyessäsi, mutisen itsekseni.
- Mitkä vihannekset?, kuuluu seuraava kysymys, Lissun jo aloittaessa salaatin latomisen patongille.
- Kaikki, vastaan, ja muistutan samalla unohtuneesta juustosta.
- Entäs oliivi ja jalapeño?
- Juu, ja molempia reilusti, vastaan, ja jatkan mutisemalla että eikös ne tavallaan sisälly niihin "kaikkiin vihanneksiin"...
Seuraan leipäni valmistumista, kunnes päästään oliiveihin ja jalopeñoon. Saan molempia pari ujoa rinkulaa.
- Niitä piti olla reilusti, muistutan, saaden vastineeksi nyrjähtäneen ilmeen, puoli huolimattoman käden heilautuksen vihanneskulhoista patongin suuntaan, sekä nyrpeän kysymyksen: "Noonksnyhhyvä?"
- Joo...
- Jamikäsekastikeoli?
- Ö-l-j-y ja v-i-i-n-i-e-t-i-k-k-a.
Koska molempia annosteltiin melko ohuella otteella, muistutan kastikevaihtoehtoa kysyttäessä pyytäneeni niitä runsaasti. Tässä vaiheessa luen Lissun silmistä olevani vittumainen asiakas, ja samalla näen kuinka hänen tähän asti ilmeisen vajaassa kanootissaan intiaanit rupeavat käymään kuumana kuin John Waynen länkkärissä konsanaan.
- Tuleeks mukaan, vai syötsä täällä?
- Mukaan, kiitos.
Lissu käärii patongin suojapaperiin.
Muistutan häntä muovipussista johon mukaan otettavat patongit yleensä sujautetaan, maksan ja poistun...
Matkalla kotiin poikkeamme vielä kultaisten kaarien edustaman pik... perheravintolan autokaistalla, koska vaimoni teki mieli hampurilaista. Hän vuorostaan lausuu tilauksensa kaistan alussa olevaan pömpeliin:
- Mitäs teille?, kysyy ääni pömpelissä.
- McFeast-ateria Cokiksella.
- Okei. *näppäilee kassakonetta* Millä juomalla?
- Ööö... Cokisella?
Muutaman minuutin takaisen patongintilausepisodin jälkeen tämä vääjäämättä kirvoitti spontaanin naurunröhähdyksen.
- 6,50 € ja toinen luukku, neuvoo pönttö.
Kurvaamme muutaman metrin nurkan ympäri kohti toista luukkua, kun matkamme katkeaa ensimmäiselle luukulle:
"Teille oli McFeast-miili colalla? Se ois sit 6,50 €".
En kykene pidättelemään suustani purkautuvaa mutinaa. Se oli jotain ensimmäisestä ja toisesta luukusta, sekä siitä miten vaikeaa numeroiden yksi ja kaksi erottaminen toisistaan kieltämättä on. Reilusti yli puolet vastaavista kerroista hampurilaispussista ei kotiin päästyäsi löydy myöskään pyytämiäsi ketsuppia, pippuria tai muita mausteita. Tahika pilliä, jonka kuvittelisi olevan jotensakin automaatio.
Sanovat, että olisi hyvä osata kävellä ennen kuin yrittää juosta. Niinpä olettaisin, että kyvystä kuunnella, sisäistää ja toimia annettujen ohjeiden mukaan, saattaisi olla näille tyttösille jopa hyötyä heidän matkallaan maailmanvalloitukseensa.
Onneksi omaa oloani – ainakin hetkellisesti – helpottaa se, että erään einesruokavalmistajan slogan tuntuisi pitävän paikkansa...
"Hyvä ruoka. Parempi mieli."
tiistai 28. syyskuuta 2010
maanantai 27. syyskuuta 2010
Tällä hetkellä. Obviously.
Tunnustaudun autoharrastajaksi, ja silloin kun ei tule ropattua oman auton kimpussa, seuraan autourheilua vaikkapa televisiosta. Varsinkin Formula ykkösiä tulee seurattua, vaikkakin heikohko suomalaismenestys Räikkösen siirryttyä ralliin onkin saanut minut avaamaan vastaanottimen sunnuntai-iltapäivisin entistä harvemmin.
Harventuneista seurantakerroista huolimatta eräs – sinänsä erittäin asiantuntevien, ja viihdyttävienkin – MTV Maxin formulakommentaattoreiden viljelemä sananparsi on ruvennut jyrsimään jopa siinä määrin, että lähetystä tekisi mieli seurata ääni mykistettynä. Tosin silloin kilpailutilanteiden ja -tapahtumien seuraaminen kieltämättä vaikeutuisi melkoisesti; kerrotaanhan paikan päällä istuvien katsojienkin kuuntelevan selostusta korvalappuradioistaan pysyäkseen perillä radan tapahtumista...
Kun seurasin eilistä Singaporen GP:n lähetystä tv:stä, ja kilpailun 61:stä kierroksesta oli ajettu 41, ylittyi ärsytyskynnykseni jo siinä määrin että rupesin pitämään tukkimiehenkirjanpitoa. Tuo korvissani jo lähes kirosanaksi muodostunut sanapari on "tällä hetkellä". Ruutulipun heiluessa olin saanut kirjattua 16 osumaa. Vaikka saattoi siinä muutama lipsahtaa kirjaamattakin. Selostajat siis kertoivat lähes kerran joka kierroksella jotain tapahtuvan juuri "tällä hetkellä". Miksi helvetissä?!?
"- Alonso ajoi tällä hetkellä kilpailun nopeimman kierroksen."
"- Nico Rosberg on tällä hetkellä viidentenä."
"- Hamilton on tällä hetkellä MM-pisteissä kolmannella sijalla."
"- Kovalainen on noussut lähtöruudustaan viisi sijaa, ja on tällä hetkellä 14:sta."
KOSKAS SITTEN, JOS EI "TÄLLÄ HETKELLÄ"? Eikö se ole oletusarvo ja jo itsestään selvää, että suoraa lähetystä selostettaessa tapahtumat ajoittuvat "tähän hetkeen", joten miksi sitä pitää hokea joka toisessa lauseessa? Jos "tällä hetkellä" jätettäisiin lauseesta pois, tarkoittaisiko se selostajien mielestä sitä, että katsojat voisivat luulla heidän kommentoivan esimerkiksi kahdenkymmenen kierroksen takaisia tapahtumia? Siinä tapauksessa kommentin informaatioarvo ja relevanssi olisi tosin saattanut jo muutenkin hieman kärsiä...
Ei mäkihyppyselostajakaan kerro Janne Ahosen istuvan tällä hetkellä lähtölavalla, tällä hetkellä laskevan alas vauhdinottomäkeä, olevan tällä hetkellä hyppyrin nokalla, tällä hetkellä puolessa välissä ilmalentoaan, ja tällä hetkellä hän laskeutuu mäkimonttuun. Hypyn jälkeisissä kokonaistuloksissa Janne on tällä hetkellä toisena.
Toinen formulistien suussa ilmeisen hyvälle maistuva sana on englannin kielen "obviously" (suom. ilmeisesti, selvästi, tietysti, tietenkin). Tämän sanan viljelemiseen 'syyllistyvät' etenkin äidinkielenään jotain muuta kuin englantia puhuvat kuljettajat. Erittäin ahkerasti sitä tuntuvat viljelevän eräs "energinen" saksalainen nuoren polven kuljettaja, sekä eräs pankin sponsoroima espanjalainen. Se näyttää olevan formulakuskien oma, amerikkalaisten puheessaan tiuhaan viljelemien – mutta mitään varsinaisesti tarkoittamattomien – "you know" tai "like" -täytesanojen vastineensa, jonka voi sujauttaa mihin väliin tahansa.
'Ongelma' vain on siinä, että koska "obviously" ei ole vain merkityksetön hokema, vaan sanalla kuitenkin on merkitys, kertaavat kuljettajat kilpailun jälkeisessä haastattelussa radan tapahtumia tai vaikkapa autonsa toimintaa tahtomattaan tai tarkoittamattaan "itsestäänselvyyksinä". Jotain siis tapahtui selvästi, tietysti, tai tietenkin, vaikka tarkoitus saattoi olla vain kertoa yksinkertaisesti mitä tapahtui. Tai sitten pitäisi ainakin perustella miksi joku tapahtuma oli kuljettajan mielestä niin itsestään selvä.
"-Jouduimme ajamaan samalla etusiipiprofiililla kuin viime kisassa, joka tietenkin vaikutti iskukykyyni."
Miksi ja miten niin "tietenkin"? Oliko kaikilla muilla talleilla uusi siipiprofiili tässä kilpailussa? Oliko tallin edellinen siipiprofiili huono, viallinen, vaarallinen tai vanhanaikainen, vai eikö se vain jostain syystä sopinut tälle radalle?
Asiat, jotka eivät – ainakaan maallikoille – ole itsestäänselvyyksiä, kaipaavat selityksen, ja toisaalta itsestään selviä itsestäänselvyyksiä ei tarvitse alleviivata.
Meneillään olevat tapahtumat tapahtuvat "tällä hetkellä". Obviously.
Harventuneista seurantakerroista huolimatta eräs – sinänsä erittäin asiantuntevien, ja viihdyttävienkin – MTV Maxin formulakommentaattoreiden viljelemä sananparsi on ruvennut jyrsimään jopa siinä määrin, että lähetystä tekisi mieli seurata ääni mykistettynä. Tosin silloin kilpailutilanteiden ja -tapahtumien seuraaminen kieltämättä vaikeutuisi melkoisesti; kerrotaanhan paikan päällä istuvien katsojienkin kuuntelevan selostusta korvalappuradioistaan pysyäkseen perillä radan tapahtumista...
Kun seurasin eilistä Singaporen GP:n lähetystä tv:stä, ja kilpailun 61:stä kierroksesta oli ajettu 41, ylittyi ärsytyskynnykseni jo siinä määrin että rupesin pitämään tukkimiehenkirjanpitoa. Tuo korvissani jo lähes kirosanaksi muodostunut sanapari on "tällä hetkellä". Ruutulipun heiluessa olin saanut kirjattua 16 osumaa. Vaikka saattoi siinä muutama lipsahtaa kirjaamattakin. Selostajat siis kertoivat lähes kerran joka kierroksella jotain tapahtuvan juuri "tällä hetkellä". Miksi helvetissä?!?
"- Alonso ajoi tällä hetkellä kilpailun nopeimman kierroksen."
"- Nico Rosberg on tällä hetkellä viidentenä."
"- Hamilton on tällä hetkellä MM-pisteissä kolmannella sijalla."
"- Kovalainen on noussut lähtöruudustaan viisi sijaa, ja on tällä hetkellä 14:sta."
KOSKAS SITTEN, JOS EI "TÄLLÄ HETKELLÄ"? Eikö se ole oletusarvo ja jo itsestään selvää, että suoraa lähetystä selostettaessa tapahtumat ajoittuvat "tähän hetkeen", joten miksi sitä pitää hokea joka toisessa lauseessa? Jos "tällä hetkellä" jätettäisiin lauseesta pois, tarkoittaisiko se selostajien mielestä sitä, että katsojat voisivat luulla heidän kommentoivan esimerkiksi kahdenkymmenen kierroksen takaisia tapahtumia? Siinä tapauksessa kommentin informaatioarvo ja relevanssi olisi tosin saattanut jo muutenkin hieman kärsiä...
Ei mäkihyppyselostajakaan kerro Janne Ahosen istuvan tällä hetkellä lähtölavalla, tällä hetkellä laskevan alas vauhdinottomäkeä, olevan tällä hetkellä hyppyrin nokalla, tällä hetkellä puolessa välissä ilmalentoaan, ja tällä hetkellä hän laskeutuu mäkimonttuun. Hypyn jälkeisissä kokonaistuloksissa Janne on tällä hetkellä toisena.
Toinen formulistien suussa ilmeisen hyvälle maistuva sana on englannin kielen "obviously" (suom. ilmeisesti, selvästi, tietysti, tietenkin). Tämän sanan viljelemiseen 'syyllistyvät' etenkin äidinkielenään jotain muuta kuin englantia puhuvat kuljettajat. Erittäin ahkerasti sitä tuntuvat viljelevän eräs "energinen" saksalainen nuoren polven kuljettaja, sekä eräs pankin sponsoroima espanjalainen. Se näyttää olevan formulakuskien oma, amerikkalaisten puheessaan tiuhaan viljelemien – mutta mitään varsinaisesti tarkoittamattomien – "you know" tai "like" -täytesanojen vastineensa, jonka voi sujauttaa mihin väliin tahansa.
'Ongelma' vain on siinä, että koska "obviously" ei ole vain merkityksetön hokema, vaan sanalla kuitenkin on merkitys, kertaavat kuljettajat kilpailun jälkeisessä haastattelussa radan tapahtumia tai vaikkapa autonsa toimintaa tahtomattaan tai tarkoittamattaan "itsestäänselvyyksinä". Jotain siis tapahtui selvästi, tietysti, tai tietenkin, vaikka tarkoitus saattoi olla vain kertoa yksinkertaisesti mitä tapahtui. Tai sitten pitäisi ainakin perustella miksi joku tapahtuma oli kuljettajan mielestä niin itsestään selvä.
"-Jouduimme ajamaan samalla etusiipiprofiililla kuin viime kisassa, joka tietenkin vaikutti iskukykyyni."
Miksi ja miten niin "tietenkin"? Oliko kaikilla muilla talleilla uusi siipiprofiili tässä kilpailussa? Oliko tallin edellinen siipiprofiili huono, viallinen, vaarallinen tai vanhanaikainen, vai eikö se vain jostain syystä sopinut tälle radalle?
Asiat, jotka eivät – ainakaan maallikoille – ole itsestäänselvyyksiä, kaipaavat selityksen, ja toisaalta itsestään selviä itsestäänselvyyksiä ei tarvitse alleviivata.
Meneillään olevat tapahtumat tapahtuvat "tällä hetkellä". Obviously.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Oikein kirjoitus
Newsweek-lehti valitsi Suomen hiljattain maailman parhaaksi maaksi. Olkoonkin, että Suomen pisteet olisivat oikeuttaneet 'vain' kakkossijaan, koska lehti teki alunperin ilmeisen munauksen pistelaskussa sotkemalla Suomen ja Sveitsin pisteet keskenään. Tätä sitten kaikessa hiljaisuudessa korjailtiin lisäämällä Suomelle ylimääräisiä pisteitä joita ei monimutkaiseksi kuvaillun pistelaskujärjestelmän mukaan olisi ollut edes mahdollista saada tai saavuttaa (Suomi sai korjatussa pistelaskussa 'koulutuksesta' 102 pistettä, maksimin ollessa 100)!
Kyseisessä vertailussa maailman parhaasta maasta yhtenä arvosteluperusteena oli siis koulutus. Tulosten perusteella suomalainen koulutusjärjestelmä on maailman paras, ja täytyyhän sen olla todella hyvä, jos sille kerran myönnetään kaksi pistettä yli maksimin! Koulutuksesta saatu tulos perustuu Suomen perinteisesti hyvään menestykseen niin sanotussa PISA-testissä. Kyseessä on kansainvälisesti standardoitu testi 15-vuotiaiden koulumenestyksen mittaamiseen.
PISA-testin yhtenä osa-alueena on sen kotisivujen (www.pisa.oecd.org) mukaan "Reading Literacy" – suoraan suomennettuna "lukulukutaito" – eli luetun ymmärtäminen. Kyllähän suomalaiset lukea osaavat, mutta kirjoittaminen – ja varsinkin oikeinkirjoittaminen – onkin sitten todella monelle todella vaikeaa!
Jos PISA-testin yhdeksi osa-alueeksi otettaisiin lukemisen sijasta kirjoittaminen, ja sen joutusi suorittamaan tuo samainen sms-/Mese-/Fece-/Twitter-/irc-/chat-sukupolvi jolle testi nytkin on suunnattu, veikkaanpa, että Suomi saisi heittää hyvästit totutun kaltaisille pistesaaliille... Sen verran luokatonta on nykynuorison – ja suureksi hämmästyksekseni myös monien ikäisteni, 80-luvun alussa koulunkäyntinsä aloittaneiden, ja jopa tätäkin vanhempien ikäluokkien – kyky tuottaa kirjoitettua tekstiä!
En ole suomen kielen maisteri, enkä äidinkielen opettaja; itse asiassa ylioppilaskirjoituksissakin taisin kirjoittaa äidinkielestä ('vanhan' arvosteluasteikon mukaan) hatarien muistikuvieni mukaan vain C:n tai M:n. Ehkäpä kasvamisella kahden toimittajan jälkeläisenä on siis jokin osuus tapaani käyttää kieltä, ärtymykseeni suomen kieltä kaltoin kohtelevia taparikollisia kohtaan, sekä mieltymykseeni toimia 'kielipoliisina' – mene ja tiedä.
Meitsi Mesettää
Tulkintani mukaan suomen kielen pahoinpitely sai kyseenalaista tuulta purjeisiin 90-luvun puolivälissä, jolloin kännykät ja 'tekstaaminen' rupesivat yleistymään. Puhelut ja tekstiviestit olivat tuolloin vielä nykyhinnoitteluun verrattuna tähtitieteellisen kalliita, ja tarve saada sanottua 160 merkillä mahdollisimman paljon, kannustivat lepsuun kielenkäyttöön. Sanoja alettiin lyhentää lähes tunnistuskelvottomiksi ja välimerkitkin olivat vain 'tilanhukkaa'. Kännyköiden myötä elämästä tuli myös – aivan yht'äkkiä – kiireistä, ja viesti piti saada perille mahdollisimman nopeasti. Kuka siinä nyt sitten enää mitään lauseen aloitusta tai erisnimiä merkitseviä isoja alkukirjaimia ehti naputtelemaan? Näin koulussa luettu kielioppi oli muisto vain, ja lopputuloksena pelkkää välimerkitöntä mössöä ja tajunnanvirtaa.
Osa heistä jotka olivat oppineet kirjoittamaan ennen tämän 'uuden teknologian tuomia mahdollisuuksia', pitivät oppimastaan kiinni, mutta osa selvästikin antoi periksi tälle 'tehokkuusajattelulle'. Tämän jälkeen jokainen seuraava sukupolvi on vain uponnut syvemmälle ja syvemmällä tähän uusluku... siis uuskirjoitustaidottomuuden suohon.
Tilannetta eivät suinkaan ole parantamassa jo pikaisesti aikaisemmin mainitsemani meset, fecet, twitterit, ircit, sun muut. Kielioppisäännöt ovat näille nykyajan himoviestijöille vain ikävä hidaste, sillä "kylhä kaikki kuiteski ymmärtää mitä mä tarkotin vaik pari sielt pari pilkkuu puuttuski". Tämä johtaa siihen, että (suomen) kieltä käytetään entistä enemmän 'väärin' ja sanat rupeavat menettämään merkistystään, koska tilanteenhan voi aina korjata tokaisemalla "no kyl sä tiijät mitä mä tarkotin". Lopputuloksena voimme pahimmillaan ajautua tilanteeseen jossa mitä tahansa asiaa tai tapahtumaa kuvaamaan voimme käyttää mitä tahansa sanoja tai ilmaisuja, koska luotamme siihen että vastaanottaja kuitenkin ymmärtää.
Nykyään törmää yhä useammin siihen ettei puhuja tai kirjoittaja tiedä käyttämiensä sanojen tai sanontojen merkitystä, ja tulee siten käyttäneeksi niitä aivan väärissä yhteyksissä ja merkityksissä. Kuulijan korvissa tämä taasen johtaa monasti tahattomaan komiikkaan ja epämukaviin sosiaalisiin tilanteisiin, vaikkakin tämä olisi 'ymmärtänyt mitä puhuja/kirjoittaja tarkoitti'. Huoleton ja epätarkka kielenkäyttö – puhuttu tai kirjoitettu – ei anna esittäjästään ainakaan kovin fiksua vaikutelmaa. Lisäksi tällainen vastuun sysääminen vastaanottajalle viestin aiotunlaisen sanoman perillemenosta, on mielestäni sekä epäkohteliasta, että epäreilua.
Yhdys sana on yhdyssana
Ehkä ärsyttävin, ja päivittäin useimmin vastaan tuleva nykyisen huonon oikein kirjoituksen ilmenemis muodoista ovat yhdys sana virheet. Yhdys sanojen yhteen kirjoittamatta jättäminen saattaa monasti muuttaa lauseen sisältöä joko täysin, tai ainakin niin, että viestin tulkitseminen vaikeutuu merkittävästi. On esi merkiksi aivan eri asia puhutaanko kissankellosta, vai kissan kellosta. Ei ole kovinkaan harvinaista nähdä jonkun netti kirjoituksen tai status päivityksen kymmenen sanan virkkeessä vaikkapa seitsemän yhdys sana virhettä... Yleensä nämä yhdys sana virheitä netti kirjoituksissaan viljelevät ovat niitä netin keskustelu foorumeiden vitsauksia – trolleja – jotka 'huutavat' ne kaikkein kärkkäimmät mielipiteet CAPS LOCK POHJASSA, tietenkin.
Kuten toivottavasti molemmat teistä kaikista kahdesta tämän vuodatuksen lukijasta varmasti huomasittekin, ovat kaikki edellisen kappaleen värillisellä fontilla painetut sanat yhdyssanoja.
Osaavat ne ammattilaisetkin
Heikko, tai jopa olematon oikeinkirjoitus ei ole vain satunnaisten (netti)kirjoittelijoiden tai ei-työkseen kirjoittavien etuoikeus. Sen 'osaavat' nykyään myös monet ammattilaiset. Ja oikeinkirjoituksella en tässä välttämättä tarkoita vain sitä että isot alkukirjaimet, yhdyssanat ja välimerkit olisivat oikeilla paikoillaan, vaan myös sitä miten kieltä ylipäätään käytetään.
Äkkiseltään tulee esimerkinomaisesti mieleen Suomen suurimman julkaisukonsernin erään autolehden toimittaja, joka ulosannillaan sai minut ärsyyntymään jopa siinä määrin, että peruutin kyseisen niteen tilaukseni. Seuraavassa muutamia poimintoja kyseisen toimittajan tuotoksista:
"Qashqain myynnistä peräti 90 % on etuvetoisia, nelivetoisten jäädessä vain kymmeneen pronsenttiin."
Nelivetoisten osuus on todella yllättävästi tuo 10 %... Asian olisi voinut ilmaista toisin vaikka seuraavasti: "Jokaista nelivetoista Qashqaita kohden myydään peräti yhdeksän etuvetoista."
"Paikaltaan täyskaasulla lähtien Qashqain kone ulvoo korkeilla kierroksilla..."
Eikös tämä ole melko itsestäänselvää? Vai miten ajetaan täyskaasulla, mutta matalilla kierroksilla?
"Peugeotin etuistuimilla ristiselkä ei pääse pitkäselkäisellä oikeuksiinsa."
Mitä tarkoittaa että ristiselkä ei pääse 'oikeuksiinsa'?
"Nissanin takaistuimella [...] pitkällä henkilöllä katto tulee nopeammin vastaan..."
Ja kauemmas on ilmeisesti pidempi matka... *huokaus*
"Nissanissa mukitelineet on otettu paremmin huomioon..."
Miten? Onko niille järjestetty enemmän jalkatilaa, vai onko mukitelineiden matkustusmukavuutta parannettu jollain muulla keinolla?
Edellä olevat esimerkit ovat otteita Peugeot 3008:n ja Nissan Qashqain parivertailusta.
Huonoon oikeinkirjoitukseen tai kielenkäyttöön syyllistytään usein myös mainos tekstien isku lauseissa. Tosin monesti taittaminen on helpompaa ja/tai lopputulos on visuaalisesti miellyttävämmän näköinen, jos oikeinkirjoituksesta (hieman) tingitään. Esimerkiksi kahdelle riville jaettu yhdyssana voi näyttää mainoksessa paremmalta, jos yhdyssanan ensimmäisen osan perästä jätetään yhdysviiva pois. Vai onko kyse sittenkin copy writerin tai AD:n osaamattomuudesta tai tietämättömyydestä, vai siitä että tekstejä ei kerta kaikkiaan osata/haluta/viitsitä/ehditä oikolukea...?
Niin tai näin, on suomen kielen oikeinkirjoitus nykyään pahasti rappiolla. Itse en niin vähäpätöistä tekstiä keksi (esimerkiksi tekstiviesti, chat-keskustelu tai vain muistilappu, työpaikkahakemuksesta puhumattakaan), että olisin oikeinkirjoituksesta valmis tinkimään. Soisin tämän ajettelutavan myös yleistyvän.
Lopuksi vielä yksi monista minulle vanhassa työpaikassani – eräällä autohifimaahantuojalla – tulleista (kesä)työpaikka ja/tai sponsorointipyynnöistä (suora lainaus sähköpostista koko komeudessaan, kirjoitusvirheitä myöten):
"Tässä lähdin tiedustelemaan teidän mielenkiintoa ja mahdollisuutta
lähteä sponsoroimaan soitin laitteistoa autooni ensi kaudelle.
ajatuksena ollut XXX:n tuotteet.
Autona minulla on mitsubishi Lancer evolution 4 -96
kyseistä automalli on suomessa rekisteröitynä n 10kpl. autolla olis
tarkoituksena kiertää ensi kaudella mahdollisimman monia auto
tapahtumia mahdollisesti esim. acs, calis,jkl cuisinc, tuuri, oulu
hifi ja tuning, 100+ jne. liitteenä pari kuvaakin kysesetä autosta.
lisätietoa laitan mielelläni jos vain teillä on kyseiseen hommaan
mielenkiinta lähteä mukaan."
Olisiko oikeinkirjoitukseen kannattanut hieman panostaa? Olisko aiotusta projektista kannattanut kertoa edes hieman monisanaisemmin? Olisiko mukaan kannattanut liittää esimerkiksi yhteystiedot?
"I rest my case."
torstai 29. heinäkuuta 2010
Vitut la España...
Niin paljon kuin Espanjasta lomakohteena tykkäänkin – muuten siellä tuskin olisi tullut reilun toistakymmentä kertaa lomaa vietettyä – niin nyt viimeisimmän siellä vietetyn loman jälkeen ollaan saavuttu pisteeseen jolloin minun on pakko julkisesti ilmaista tuntemuksiani espanjalaisia toimintatapoja kohtaan. Tuntemukset vaihtelevat kokemastani tilanteesta riippuen vilpittömästä lapsenomaisesta hämmästyksestä yhdentekevään olankohautukseen ja aidosta epäuskosta verenkierron pysäyttävään v*tutukseen.
Esimerkkejä erilaisista verenpainetta nostavista tapauksista olisi melkein omaksi niteekseen (ja saatan hyvinkin kirjoittaa niistä lisää jatkossa), mutta tässä tällä kertaa viimeisin.
Olin pari viikkoa sitten palaamassa lomareissulta Barcelonasta. Harrastan valokuvausta, joten isohko kuvausarsenaalini liikkuu reissuissani mukana, ja laitteiden turvallisuuden vuoksi aina käsimatkatavaroissa. Koska iso reppuni sisältää useampia objektiiveja, salamalaitteita, heijastimia, kameroita, akkuja, latureita, johtoja, muistikortteja ja muistikortinlukijoita, iPodin, läppärin ja muuta satunnaista elektroniikkaa, herättää laukku lähes poikkeuksetta huomiota ja mielenkiintoa lentokenttien turvatarkastuksissa.
Kannettava tietokone vaaditaan yleensä ottamaan laukusta ulos ja asettamaan omaan "kaukaloonsa", jossa se rullaa läpivalaisulaitteen läpi. Niin tälläkin kertaa. Käytyäni metallinpaljastimen porttien läpi, odottelin tavaroitani liukuhihnan päässä. Kameralaukku, läppäri omassa kaukalossaan ja muut sälät (avaimet, nuuskat, huulirasva, nenäliinat, vyö, passi, matkaliput, jne) omassaan.
Siinä tavaroitani keräillessäni ja laukkuani pakatessani, on todennäköisesti tapahtunut yksi kahdesta vaihtoehdosta. Joko joku tahmanäppi on poiminut koneeni kainaloonsa minun katsoessani toisaalle, jolloin olen hyvin voinut kuvitella laittaneeni sen jo takaisin reppuuni, tai sitten olen vain yksinkertaisesti unohtanut sen kaukaloonsa, heittänyt repun selkään ja poistunut paikalta.
Lopputulos on joka tapauksessa se, että kone ja minä emme enää ole samassa osoitteessa. Ostin samaiselta reissulta Applen iPadin, joten kyseisen laitteen ollessa uusi, räpläsin luonnollisesti enimmäkseen sitä, jolloin läppärini jäi vähemmälle huomiolle. Osasin kaivata läppäriäni vasta tänään, kun olisin ottanut iPadista varmuuskopion ja siirtänyt lomakuvia verkkolevylle. Melkein pari tuntia epätoivoista juoksemista kämpän kahden kerroksen välillä läppäriä etsien, tuloksetta.
No, neuvokkaana kaverina sitten etsimään netistä Barcelonan lentokentän löytötavaratoimiston puhelinnumeroa. Numero löytyy.
Prrr-prrr... prrr-prrr...
- Hello?
- jotainerittäinnopeatempoistaespanjankielistähöpötystä
Kysyn virkailijalta espanjaksi puhuuko hän englantia. Ei puhu.
Kysyn virkailijalta espanjaksi onko hänellä mahdollisesti englanninkielentaitoista kollegaa. On.
Kuuntelen ulkomaanpuheluhinnoiteltua jonotusmusiikkia noin minuutin.
Ryhdyn selittämään mistä on kysymys ja mitä olen hukannut.
Jossain vaiheessa selitystäni virkailija keskeyttää minut kertoakseen että olen soittanut lentokenttäkuljetuksia ajavan taksifirman löytötavaraosastolle. Hienoa.
Kysyn numeroa lentokentän omaan löytötavaratoimistoon. Virkailija ei tiedä numeroa.
Hän antaa numeron lentokentän neuvontaan. Soitan numeroon. Se on väärä, eikä ole käytössä.
Etsin numeron netistä. Soitan siihen, ja saan numeron löytötavaratoimistoon.
Puhelun yhdistäminen ei ollut mahdollista, mutta miksikäs se nyt olisi? Eihän info-tiski nyt sentään mikään puhelinvaihde ole...
Soitan saamaani löytötavaratoimiston numeroon. Ensimmäisen puhelun keskustelu toistuu.
Olen tulkitsevinani virkailijan kahden sanan mittaisesta – erittäin heikosta – englanninkielisestä vastauksesta, että kielentaitoinen kollega olisi paikalla kymmenen minuutin päästä.
Sanon soittavani uudestaan.
Juuri käymääni puhelua seuraavina kolmena tuntina soitan samaan numeroon kaksikymmentä kertaa, vain kuullakseni joka kerta erittäin kyrpiintyneen oloisen naisen kertovan minulle espanjaksi nauhurin välityksellä että heidän kaikki virkailijansa ovat juuri nyt varattuja ja että minun tulisi soittaa parin minuutin päästä uudelleen.
Kahdeskymmenesensimmäinen kerta tärppää uudelleen. Puhelimeen vastaa sama kielitaidoton urpå kuin kolme tuntia aikaisemminkin. Kysyn kielitaitoista kollegaa.
Ei kuulemma ole tänään paikalla, mutta huomenna olisi. Mañana. Niinpä niin...
Välillä – tai oikeastaan aika usein – mietin, että miten kyseinen yhteiskunta ihan aikuisten oikeasti oikein toimii ja pyörii?
Miten todennäköisesti Barcelonan kentällä matkalaukkunsa tai muuta omaisuuttaan hukkaavat ihmiset ovat kaikki espanjalaisia? Tai siinä (harvinaisessa) tapauksessa että laukkunsa hukannut ei satu olemaan espanjalainen, miten todennäköisesti tämä turisti osaa itse espanjaa? Onko liikaa vaadittu että väkiluvultaan lähes viisikymmenmiljoonaisen maan toiseksi suurimman lentokentän henkilökunta osaisi puhua mandariini-kiinan jälkeen maailman toiseksi puhutuinta kieltä, ja maailman yleisintä "turistikieltä", englantia?
Laitan nyt kännykän lataukseen, ja varaudun huomiseen uuteen soittorumbaan. ¡Hasta luego!
Esimerkkejä erilaisista verenpainetta nostavista tapauksista olisi melkein omaksi niteekseen (ja saatan hyvinkin kirjoittaa niistä lisää jatkossa), mutta tässä tällä kertaa viimeisin.
Olin pari viikkoa sitten palaamassa lomareissulta Barcelonasta. Harrastan valokuvausta, joten isohko kuvausarsenaalini liikkuu reissuissani mukana, ja laitteiden turvallisuuden vuoksi aina käsimatkatavaroissa. Koska iso reppuni sisältää useampia objektiiveja, salamalaitteita, heijastimia, kameroita, akkuja, latureita, johtoja, muistikortteja ja muistikortinlukijoita, iPodin, läppärin ja muuta satunnaista elektroniikkaa, herättää laukku lähes poikkeuksetta huomiota ja mielenkiintoa lentokenttien turvatarkastuksissa.
Kannettava tietokone vaaditaan yleensä ottamaan laukusta ulos ja asettamaan omaan "kaukaloonsa", jossa se rullaa läpivalaisulaitteen läpi. Niin tälläkin kertaa. Käytyäni metallinpaljastimen porttien läpi, odottelin tavaroitani liukuhihnan päässä. Kameralaukku, läppäri omassa kaukalossaan ja muut sälät (avaimet, nuuskat, huulirasva, nenäliinat, vyö, passi, matkaliput, jne) omassaan.
Siinä tavaroitani keräillessäni ja laukkuani pakatessani, on todennäköisesti tapahtunut yksi kahdesta vaihtoehdosta. Joko joku tahmanäppi on poiminut koneeni kainaloonsa minun katsoessani toisaalle, jolloin olen hyvin voinut kuvitella laittaneeni sen jo takaisin reppuuni, tai sitten olen vain yksinkertaisesti unohtanut sen kaukaloonsa, heittänyt repun selkään ja poistunut paikalta.
Lopputulos on joka tapauksessa se, että kone ja minä emme enää ole samassa osoitteessa. Ostin samaiselta reissulta Applen iPadin, joten kyseisen laitteen ollessa uusi, räpläsin luonnollisesti enimmäkseen sitä, jolloin läppärini jäi vähemmälle huomiolle. Osasin kaivata läppäriäni vasta tänään, kun olisin ottanut iPadista varmuuskopion ja siirtänyt lomakuvia verkkolevylle. Melkein pari tuntia epätoivoista juoksemista kämpän kahden kerroksen välillä läppäriä etsien, tuloksetta.
No, neuvokkaana kaverina sitten etsimään netistä Barcelonan lentokentän löytötavaratoimiston puhelinnumeroa. Numero löytyy.
Prrr-prrr... prrr-prrr...
- Hello?
- jotainerittäinnopeatempoistaespanjankielistähöpötystä
Kysyn virkailijalta espanjaksi puhuuko hän englantia. Ei puhu.
Kysyn virkailijalta espanjaksi onko hänellä mahdollisesti englanninkielentaitoista kollegaa. On.
Kuuntelen ulkomaanpuheluhinnoiteltua jonotusmusiikkia noin minuutin.
Ryhdyn selittämään mistä on kysymys ja mitä olen hukannut.
Jossain vaiheessa selitystäni virkailija keskeyttää minut kertoakseen että olen soittanut lentokenttäkuljetuksia ajavan taksifirman löytötavaraosastolle. Hienoa.
Kysyn numeroa lentokentän omaan löytötavaratoimistoon. Virkailija ei tiedä numeroa.
Hän antaa numeron lentokentän neuvontaan. Soitan numeroon. Se on väärä, eikä ole käytössä.
Etsin numeron netistä. Soitan siihen, ja saan numeron löytötavaratoimistoon.
Puhelun yhdistäminen ei ollut mahdollista, mutta miksikäs se nyt olisi? Eihän info-tiski nyt sentään mikään puhelinvaihde ole...
Soitan saamaani löytötavaratoimiston numeroon. Ensimmäisen puhelun keskustelu toistuu.
Olen tulkitsevinani virkailijan kahden sanan mittaisesta – erittäin heikosta – englanninkielisestä vastauksesta, että kielentaitoinen kollega olisi paikalla kymmenen minuutin päästä.
Sanon soittavani uudestaan.
Juuri käymääni puhelua seuraavina kolmena tuntina soitan samaan numeroon kaksikymmentä kertaa, vain kuullakseni joka kerta erittäin kyrpiintyneen oloisen naisen kertovan minulle espanjaksi nauhurin välityksellä että heidän kaikki virkailijansa ovat juuri nyt varattuja ja että minun tulisi soittaa parin minuutin päästä uudelleen.
Kahdeskymmenesensimmäinen kerta tärppää uudelleen. Puhelimeen vastaa sama kielitaidoton urpå kuin kolme tuntia aikaisemminkin. Kysyn kielitaitoista kollegaa.
Ei kuulemma ole tänään paikalla, mutta huomenna olisi. Mañana. Niinpä niin...
Välillä – tai oikeastaan aika usein – mietin, että miten kyseinen yhteiskunta ihan aikuisten oikeasti oikein toimii ja pyörii?
Miten todennäköisesti Barcelonan kentällä matkalaukkunsa tai muuta omaisuuttaan hukkaavat ihmiset ovat kaikki espanjalaisia? Tai siinä (harvinaisessa) tapauksessa että laukkunsa hukannut ei satu olemaan espanjalainen, miten todennäköisesti tämä turisti osaa itse espanjaa? Onko liikaa vaadittu että väkiluvultaan lähes viisikymmenmiljoonaisen maan toiseksi suurimman lentokentän henkilökunta osaisi puhua mandariini-kiinan jälkeen maailman toiseksi puhutuinta kieltä, ja maailman yleisintä "turistikieltä", englantia?
Laitan nyt kännykän lataukseen, ja varaudun huomiseen uuteen soittorumbaan. ¡Hasta luego!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)